lauantai 19. lokakuuta 2013

Valokuvauskilpailu - huikeat palkinnot!

Pitikin tämä kilpailu jo julkaista viime viikonloppuna, mutta järjestelyihin meni enemmän aikaa. Nyt kuitenkin valokuvauskilpailu käynnistyy, mukana tuomaroimassa ammattilais valokuvaaja ja tietysti voittajille upeat palkinnot!

Blogini Never forget to smile, Suomen Lemmikkikanit ry ja Candycane Ay järjestää kaniaiheisen valokuvauskilpailun. Kilpailu on avoin kaikille kanin omistajille.
Kilpailussa on viisi teemaa, joista jokaisesta tuomaroidaan luokkavoittajat. Luokkavoittajat palkintosijoille tuomaroi valokuvaaja Anssi Lepikko.
Lisäksi kaikkien voittosijoilta jääneiden osallistujien kesken arvotaan 5kpl ilmaisia ilmoittautumista Suomen Lemmikkikanit ry:n pet-näyttelyihin.
Kuvan laadulla tai millä kuva on otettu ei ole väliä, vain kuvan sanomalla, idearikkaudella ja aiheeseen sopivuudella. Kuva on oltava sinun itse ottama, jos kuvassa esiintyy muita henkilöitä heiltä on kysyttävä lupa kuvan julkaisemiseen. Kaikki kuvat tullaan julkaisemaan blogissani, sekä osallistuessasi kilpailuun Suomen Lemmikkikani ry saa oikeuden julkaista parhaita kuvia mm. jäsenlehdessä.
Koko kilpailuun voi osallistua vain yhdellä kuvalla per henkilö.

Teemat

- Minä ja lemmikkikanini
- Luonnossa
- Nyt on vauhtia
- Tässä minä olen paras
- Juuri oikealla hetkellä

Kilpailuaikaa on 20.11.2013 saakka, jonka jälkeen julkistetaan lähipäivinä kilpailun, sekä arvonnan voittajat.

Palkinnot

1. 20 euron lahjakortti Candycanen nettikauppaan.
2. 10 euron lahjakortti Candycanen nettikauppaan + banneri tai 2kpl kuvanmuokkausta.
3. 5 euron lahjakortti Candycanen nettikauppaan + banneri tai 2kpl kuvanmuokkausta.
4. Banneri tai 2kpl kuvanmuokkausta.
5. 2kpl kuvanmuokkausta.

Ei voittaneiden osallistujien kesken arvotaan 5kpl ilmaistailmoittautumista Suomen Lemmikkikanit ry:n pet-näyttelyihin.

Osallistuminen

Ennen kuin osallistut, lue huolellisesti kilpailukutsu ja muista mainita kaikki vaadittavat asiat ilmoittautumisessa. Sillä oleellisten tietojen puuttuessa, ei kuvaa oteta mukaan kilpailuun.

- Kuva on laitettava minulle liitetiedostona, kuvan nimeksi tulee laittaa etu_sukunimi.
- Laita sähköpostin otsikoksi Valokuvauskilpailu.
- Mainitse sähköposti-ilmoittautumisessa: mihin teemaan osallistut kuvallasi, nimesi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Tällä taataan että voittaja pääsee lunastamaan palkintonsa. Tietoja ei tulla luovuttamaan ulkopuolisille.

Kaikki kilpailuun osallistuvat kuvat ja siihenliittyvät tiedot tulee lähettää sähköpostiini: maija.suni@hotmail.com

  

2 kommenttia:

  1. Jihuu! Tämmöstä oonkin odotellut! Vaan onpas kuolettavan vaikeaa valita vaan yksi kuva D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä on aikaa osallistua, miettä millä kuvalla osallistuu ja mihin teemaan. :)

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni