maanantai 28. huhtikuuta 2014

Palojoki 26.-27.4 ja remonttireiskat

Kaikin puolin mukava viikonloppu takana ja edessä vauhdikas viikko!
Lauantai aamuna lähdettiin pikkusiskoni kanssa jo ajoissa ajelemaan kohti Palojokea, jonne saavuttiinkin aivan ensimmäisinä. Päivän ensimmäisenä luokkana oli eliitti suora, jossa minulta kilpaili puolisisarukset Mei ja Ada. Ada hyppi normaalilla ulkokisa tarmollaan, eli kovaa, vauhdikkaasti, mutta hieman huolimattomasti. Mein hypyt jännitti, sillä lomaillut se on nyt todella hyvin ja matkaa se näytti stressaavan normaalia enemmän. Kuitenkin upeasti se hyppi, toisella kierroksella vain kaksi virhettä ja näin voitti luokan. Nyt alkaa jännittäminen viimeisista serteistä, sillä enään neljä voittoa suoralta niin tyttönen voisi olla champion ja jos mutkalta jaksaisi kerätä viisi voittoa, niin se tarkoittaisi great championia. Saa kuitenkin nähdä, kuinka tyttönen jaksaa vielä tänä vuonna hypiä, viimeisenä kilpailu vuonnaan.
Eliitin jälkeen oli keskivaikea, jossa hypyttelin Chili kasvattini, tämän jälkeen oli helppo jossa mukana oli Merle, Efy, Gia ja Fif. Merle ja Gia saivat viimeiset klassuksensa suoralta. Efy meni valtavalla innolla, mutta hieman hosuen. Fif oli siskonsa Fian kanssa ensimmäistä kertaa kisoissa ja molemmat siskokset menivät mukavasti yhden virheen radan, saaden klassauksen.
Päivän päätteeksi oli korkeus, siinä minulta oli Mei ja Ra, siskolta Ledi. Kumpikaan omistani eivät olleet vireessä ja tippuivat hyvin alkuvaiheessa ulos. Siskoni Ledillä riitti kuitenkin virtaa ja se hyppäsi hienosti 70cm!
Kotiin päästyä nukahdin miltein heti ja sunnuntai aamulla jälleen matkaan, muuten samojen kanien kanssa, Mei ja Efy saivat jäädä kuitenkin kotiin. 
Päivä aloitettiin vaikealla mutkalla, jossa minulta hyppi Ra. Tyttö meni jo ensimmäisen kierroksen yhdellä virheellä saaden klassauksen, nyt ollaan enään kahden päässä eliitistä! 
Vaikean jälkeen oli Gian ensimmäinen keskivaikea, ensimmäinen kierros oli yhtä sähläystä, meni kuitenkin 4 virheellä. Toinen kierros meni paremmin ja kertyi vain yksi virhe, näin tyttö olikin ainoa klassauksen saaja ja voitti luokan. Samaan aikaan hypittiin helppoa mutkaa, jossa Merle meni harmillisesti kahdella virheellä. Fif ja sen sisko Fia yllättelivät jälleen helpossa ja molemmille puhdasrata, myös niiden sisko meni upeasti puhtaan radan. Kaikki siskokset sijoittuivat hienosti ja Fif ällistytti olemalla toisena!
Kaksipäiväiset päätti pituushyppy, jossa minulta mukana oli Ada ja Ra. Olen molemmista hyvin ylpeä, sillä rankka viikonloppu takana, hirvittävä kuumuus, mutta silti molemmat kaksoivat vielä hyppiä pituutta! Adan kanssa aloitettiin 100cm, sillä se on kaksi kertaa aijemmin hyppinyt jo pituutta, kerran 190cm ja toisella 170cm. Nyt tyttönen taisi jaksaa hypätä 160cm tai 170cm, kunnes puhti loppui. Ran kanssa aloitettiin jo 80cm, sillä oli sen ensimmäinen pituushyppy. Upeasti se jaksoi aina 190cm saakka, kunnes siitä huomasi jo ettei enempää taideta mennä. Kahta metriä yritettiin, mutta jätettiin suosiolla kahteen yritykseen, sillä kanista näki ettei se enään jaksa. Seuraavalla kerralla voi aloittaa hyppimisen myöhemmin, nyt kun kerran osaa idean!

Tänään alkoi kanilassa remontti, kanilan isoin koppijärjestelmä on nyt purettavana ja siinä olleet asukit väliaikais kopeissa. Illalla tuli jo hieman aloitettua näiden 10 kopin purkua, joka olisi tarkoitus saada päätökseen viikonloppuun mennessä, jolloin alkaa uusien koppien pystytys. Voisin yrittää saada tänne myös hieman kuvia purku ja rakennusvaiheista.
Lisäksi kamerasta löytyy muutamiset sadat kuvat useammasta kanista, ne olisi myös tarkoitus saada esille. Myös tämän viikon aikana tulen laittamaan Automaticin myyntiin ja vapaana olevista Reinen poikasista tulee tietoa.
Kuvat: Siiri H., Saga S. ja Carolina S.
Voodoo Queen** "Mei"

Mountain Magic* "Ada"

Lavella's Star Gianfar "Gia"

Porfyr "Merle"
VH-13 Lavella's November "Ra"

Lavella's Expiz Fizz-goy "Efy"
Lavella's Fiore di Natale "Fif"

Lavella's Fiocco di Neve "Fia"
Lavella's Cour Valant "Ledi"

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni