perjantai 10. marraskuuta 2017

Karvarajat

Viikon päästä näihin aikoihin uurastetaan Salon Astrum-keskuksessa näyttelyiden ja estekilpailun pystytyksen parissa. Tämä tapahtuma on tuottanut hieman päänvaivaa, sinäänsä kaikki muu on mennyt hyvin, mutta estepuoli on harmaannuttanut hiuksia urakalla. Avaan vähän tilannetta, eli esteille tarkoitettu alue on pieni ja ofc luokat pitää laatia sen tilan mukaan. Kutsun käydessä hyväksyttävänä hallituksessa, luokkia oli muutettu ja tapahtumaan ollaan nyt järjestämässä luokkaa jota ei mahduta hyppäämään kyseisessä tilassa. Useista yhteyden otoista huolimatta, tätä aisaa ei ole korjattu ja mielenkiinnolla nyt nähdään mitä tapahtuu. Todella turhauttavaa tälläinen toiminta.

Kävi miten kävi tuon isoimman luokan kanssa, kisataan tapahtumassa varmasti noita pienempiä luokkia. Ilmoittautumisaikaa on maanantaihin saakka, eli kaikki halukkaat mukaan vain! Olen palkintovastaavana tilannut hienot teemaruusukkeet, kunniamainintoja, palkintopellettejä ja sponsoripalkintoja on tiedossa myös!

Muistakaa myös ilmoittautua lemmikkikani näyttelyyn, siihen ilmoittautumisaika menee umpeen sunnuntaina! Olen viemässä myös itse pitkästä aikaa kaneja näyttelyyn. Nuoremmat belgianjänikseni Jaqu ja Zaida ovat arvosteltavana ulkopuotoluokassa. Kun ilmoitin kaksikon näyttelyyn elin siinä toivossa, että kummankin karva ehtii vaihtua kauniiksi ja kumpikin on sitten hienoina näyttelyä varten. Noh, näin ei käynyt ja molemmat näyttävät ööh, oih voih, hyvin hyvin karvanvaihtoisilta. Aina ei voi tosiaan onnistaa, mutta kai tämä antaa syyn ilmoittautua joskus vielä uudestaan näyttelyyn!

Jaqu




Zaida





Olipa kiva kun tänään aurinko pilkahti ja saatiin nauttia leudosta säästä! Kanit tietysti saivat ulkoilla ja hypytin myös hieman kaneja. Isompia luokkia kisaavien kanien kanssa on kulunut taas aivan liikaa aikaa edellisestä hyppykerrasta, mutta hyvin nuo onneksi muistavat mitä tehdä kun este on edessä.

En varmaan ole ainoa joka odottaa malttamattomasti poikasia Milanille ja Teresalle? Mennään jo toista-kolmatta kuukautta eikä mitään kuulu. Molempia neitejä olen astuttanut varmaan kymmenen kertaa, eikä vain tule mitään. Aina välillä vaikuttaa siltä, että no nyt on edes toiselle ilmestynyt vauvamahaa, mutta viikonpäästä se katoaa... Alkaa muistuttaa hieman viime vuotista shittiä. Mitä on naarailleni tapahtunut, aina ennen on voitu poikaset saada vaikka keskitalvella? Mutta enää ei voida edes syksyllä tulla kantaviksi? Ota näistä selvää. Jatkan yrittämistä, hyvää saa taas odottaa, mutta kyllä odotus taas jossain kohtaa palkitaan!





torstai 9. marraskuuta 2017

LUU/NM 2017 - Ål

Ei ollut ehtinyt kulua edes kahta viikkoa edellisestä reissusta, kun jälleen aamulla suusta oli kohti Helsinki-Vantaata. Tämä oli mun tämän vuoden viimeinen pidempi reissu ja hyvin odotettu sellainen.










Aika meni taas aivan tajuttoman nopeasti, mutta niinhän se vähän aina tuppaa olemaan. Tykkään todella useasti lentää aamulennoilla ja se kannatti tälläkin kertaa. Vaikka yönet jäivät onnettomiksi, oli upeaa lentää nousevassa auringossa ja nauttia kokonaisesta kauniista päivästä Norjassa. Nukkua kunnon yöunet ja lähteä perjantai aamulla virkeänä kohti Hallingdalia.

Ajoon meni lähemmäs kolme tuntia, mutta tuokin aika meni nopeasti hyvien keskusteluiden ja kauniiden maisemien ääressä. Näyttelypaikalle saapuaessa purimme auton ja lähdimme auttamaan näyttelyn pystyttämisessä. Ihanan paljon ihmisiä oli ottanut perjantain vapaaksi, jotta pystyi osallistumaan näyttelyn kokoamisessa. Koska tapahtumaan oli tulossa se 700 näyttelykania + reilu seitsemänkymmentä estekania, tarvitsi näyttelyhäkkejä pystyttää hyvin runsaasti. 
Jossain välissä iltaa kävimme katsomassa hulppean hotellihuoneemme ja viemässä matkatavaramme sinne. Illaksi palasimme vielä näyttelypaikalle, kun loput ihmisistä ja varsinkin kauempaa tulevat saapuivat kanien kanssa näyttelyyn. Estepuolella hypättiin illalla jo ensimmäisiä luokkia ja lopuksi pystytettiin valmiiksi eliitti suotan rata.





Lauantaina oli varsinaisesti se tapahtumarikkain päivä. Tuon päivän aikana arvosteltiin 700 rotukania, seitsemänkymmentä eliittikania hyppäsi kaksi erilaista eliitin rataa ja lopuksi tietysti hypättiin vielä eliitti pituus. Toimin jälleen siinä hommassa minkä osaan hyvin ja taltioin kameran muistikortille niin paljon kuvamateriaalia kuin mahdollista. Tietysti seurasin todella paljon estepuolen meininkiä, mutta myös kaninäyttelyä tuli katseltua ja kuunneltua keskustelua eri rotuisista kaneista. Vähitellen alkoi oma kielipääkin herätä ja lauantain aikana pääsin mukavasti puhumaan norja-ruotsi sekoitustani. 
Sunnuntaina estepuolella hypättiin eliitin finaali ja vetaraani luokan finaali. Näyttelypuolella pidettiin tyyppishow ja lopuksi oli tietenkin palkintojenjako. Kun tapahtuma oli päättynyt, purettiin kaikki jälleen talkoovoimin. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja hyvää palautetta siitä järjestäjät saivatkin!











Tykkään todella paljon matkustaa, nähdä paikkoja, ihmisiä ja oppia uutta. On ollut huikeaa taas tänäkin vuonna yhdistää matkustamiseen kanit, jotka ovat kuitenkin hyvin suuri osa elämääni. 
Tällä reissulla opin taas hurjasti lisää erilaisista rotukaneista. Samaten tietoa tuli lisää estepuolen systeemeistä. Ilo oli seurata suurta kilpailua, jossa kaneja ohjattiin nätisti. Ei ajamista, ei läimimistä, ei tuuppimista, ei pakottamista, vaan vapaaehtoisesti hyppäämistä. Sellaista, millaista lajin kuuluukin olla. 

Joka kerta mut yllättää se, miten yhteistyöllä kaikki Norjassa tehdään. Suomessa on niin tottunut siihen, että kovasti kaikkea kivaa aina halutaan, mutta sen eteen yksi kaksi ihmistä saa tehdä kaiken työn ja kun muut seuraavat vierestä. Vieraillessani muissa maissa, en ole havainnut tälläistä käyttäytymismallia, en yhdessäkään näyttelyssä, en yhdessäkään estekilpailussa. Missä on meidän suomalaisten kaniharrastajien kyky tehdä asioita yhdessä? Miten saisimme aktivioitua harrastajia toiminaan enemmän yhdessä? Siinä pari hyvin tärkeää asiaa ratkaistavana.
Olen tätä ennenkin sanonut, mutta sanon taas uudestaan. Yhdistykset ovat juuri sitä varten, että tuodaan harrastajia yhteen ja tehdään yhdessä kaikkea kivaa. Yhdistyksiä pyöritämme me harrastajat, jotta toimintaa saadaan ylläpidettyä on meidän harrastajien oltava aktiivisia. Siis aivan kaikkien, ei vain yhden tai kahden ihmisen. Kun teemme asioita yhdessä, saamme paljon enemmän yhteistä kivaa aikaan!

Tämän viikon alussa pidettiin Suomen Kanihyppääjät ry:n ja Suomen Estekanit ry:n syyskokoukset. Paikalla oli mukavasti harrastajia, mutta tietysti paras olisi kun lähes kaikki saataisiin aina mukaan. Kummankin yhdistyksen hallitukset seuraavaa vuotta varten vaikuttavat oikein lupaavalta! Muutokset eivät tapahdu hetkessä, mutta on tärkeää saada mahdollisimman moni osallistumaan yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseen. Kun toiminta on aktiivista, se saa lisää uusia harrastajia ja mitä enemmän meitä on, sitä enemmän pystymme saamaan yhdessä aikaan!











maanantai 16. lokakuuta 2017

Colors of autumn

Hieman ankeita aikoja ollaan eletty, kun sade on vain jatkunut ja jatkunut päivästä toiseen. Ja kun se pieni sateeton hetki on siunautunut, sillon ollaan aina tartuttu tilaisuuteen ja kanit ovat pääseet kunnolla ulkoilemaan. 
Syksyssä parasta on ehdottomasti sen tuomat värit! Pelkäsin jo, että en pääse tänä vuonna taltioimaan näitä värejä kanieni kanssa. Onneksi saatiin viime viikonloppuna muutamaksi päiväksi kuivempaa säätä ja samalla pääsin kuvaaman kaneja syksyn väreissä!

Donfero poika osaa aina olla niin pirteä, mutta kyllä siitä huomaa, että hän alkaa hieman pappautua. Eloisuutta riittää, mutta välillä huomaan, että kuulossa ja/tai näössä on hieman vikaa. Hän ei aina reagoi ihan kaikkeen samalla tavalla mitä nuorena tai ylipäätään miten kanin kuuluisi reagoida. Omalla tavallaan hyvin surullista, kun lemmikkikanini vanhenevat, mutta tietyllä tavalla myös mielenkiintoista. Kanitkin vanhenevat niin eritavoin!

Reine on ehdottomasti yksi kaunein omistamistani kaneista. Hänellä on tietysti tuo hurjan upea valkokorvakuvio, mutta hänen muu ulkonäkönsä on myös hurjan kaunis! Eniten olen aina pitänyt Reinen jaloista, ne ovat niin ihanan sirot.

Lyna on yksi vaikeimmista kuvattavista, enkä siksi sitä kovinkaan useasti ota kameran eteen. Lynassa on todella paljon naaraslupan piirteitä ja sen perässä saa tosiaankin mennä, eikä kotiinkaan tulla aina kauhean nopeasti... Joka vuosi odotan aina, että pääsen kanien kanssa pelloille kuvaamaan. Kun huomasin, että naapuri pelto oltiin puitu suuntasin Lynan kanssa sinne. Harmiksi lähempänä huomattiin pellon olevan paksua kortta, joiden seassa ei tosiaan kauaa viihdytty. Pellolla Lyna toimi hurjan hienosti ja antoi jopa ottaa nätisti kiinni. Kun mentiin meidän metsäämme kuvaamaan... no se jäi muutamaan kuvaan kun Lyna jo rymisteli minne sattuu. Kiinniotto pusikkoisessa meitsässä ei ollut mitään herkkua, mutta suht nopeasti pääsimme kuitenkin takaisin kotiin. Kenties pientä kehitystä tapahtunut?

Lopuksi kuvasin vielä nuorista kaneista Pabloa ja Tamaraa. 
Pablo on tosiaankin yhden nuoren kisakanini, Tetriksen, veli. Nämä kumpikin ovat Stig-papa belgianjänikseni lapsenlapsia. Kyseisestä poikueesta oli alkujaan tarkoitus jättää vain Tetris, mutta Pablon ollessa pieni, kiinnitin huomiota sen hurjan isoon mahaan. Jätin sen seurattavaksi kotiin. Olenkin jo aiemmin kertonut, että Pablolla ei ole ollut mitään vaivaa mahansa kanssa, eikä eläinlääkäri löytänyt sieltä mitään epänormaalia. Poju on saanut kasvaa luonani komeaksi nuoreksi kaniksi, eikä se ole haitannut yhtään. Hän on hurjan ystävällinen, siisti ja hyvätapainen. Koska minun ei ole kuitenkaan mahdollista jättää lemmikkikaneja itselleni, etsin todennäköisesti jossain kohtaa Pablolle sopivan kodin. 

Tamara on jo saavuttanut hienon kolmen kilon koon ja minusta tuntuu, että murkkuikäkin alkaa jo olla takana päin. Mikään pahalaatunen murkku ei ollut, mutta kyllä kanista pientä itsepäisyyttä huomasi. Harmikseen viime viikolla sain todella surullisen viestin Ruotsista, nimittäin Tamaran emä Freya ja sisko Tegan olivat kuolleet. Julian kanilaan oli tullut mestariiskilpailuista pöpö ja se oli tehnyt tuhoja kanien keskuudessa. Tämä on hyvin, hyvin surullinen tapaus. Muistelen lämmöllä Freyaa, miten ihana kani hän oli. Onneksi jäljellä on muitot ja tietysti Tamara, jolle saadaan toivottavasti jälkeläisiä ensi syksynä.

Minä kuin moni muukin on varmasti odotellut kanilaan syntyviä syksyn poikasia. Valitettavasti Milan ja Teresa, heistä kumpikaan ei tullut kantavaksi ensimmäisellä yrityksellä. Mahat ovat kuitenkin pyöristyneet ja uskoisin poikasia olevan luvassa kuun loppuun/ensi kuun alkuun!

Spirited Away "Donfero"










Nonjans Lady of the Rain "Reine"






Lavella's Under the Never Sky "Lyna"






Lavella's Bubble Bobble "Pablo"







Lavella's Blood Red Romance "Tamara"





 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni