torstai 28. syyskuuta 2017

Valjaita ja hihnoja myynnissä!

Pienen paussin jälkeen olen saanut tehtyä hieman valjaita ja hihnoja myyntiä ajatellen. Myyn nyt ensi alkuun kilpailuissa ja jossain kohtaa laitan myös kotisivuille esille myynnissä olevia valjaita.

Lauantaina ollaan parin kanin kanssa menossa Jyväskylään asti kisaamaan ja sinne otan ison kasan valjaita ja hihnoja mukaan. Kaikki kisaajat kuin yleisö on tervetulleita katsomaan millaisia valjaita löytyy ja tekemään kauppoja kanssani!

Seuraavan viikon sunnuntaina valjaita on myynnissä Salon estekilpailuissa, eli sinne saa tulla myös ostamaan valjaat, hihnan tai useampia kanilleen!

- lapavaljaita
- Y-valjaita
- H-valjaita
- hihnoja




maanantai 25. syyskuuta 2017

Raikasta syysilmaa!

Frida ja Jaqu oli mulla viime viikolla kuvattavana. Ulkoilu sujui heidän kanssaan hyvin ja kuvien joukosta löytyi kivasti julkaistavaksi kelpaavaa materiaalia. 

Huomasin yhtenä päivänä, että mulla ei ole lähestulkoon yhtään kuvia Fridasta. Ylipäätään kun koko kesä meni töiden parissa, onko se edes ihme. Siispä otin hänet nyt kameran eteen ja samalla testailin miten hän muistaa edelliseltä kerralta vapaana ulkoilua. Ja voih, miten mallikas nuori Fridasta on kasvanutkaan! Hän pysyi jatkuvasti lähelläni, oli kuuliainen ja hurjan tomeralla päällä. 
Kuvista huomaakin, miten paljon Frida muistuttaa isäänsä Björniä! Samallainen topakka ilme, nallemaiset korvat ja saman tyylinen rungonmuoto. Frida on aloittanut joku aika sitten kilpailu-uransa, joka vaikuttaa jo nyt todella lupaavalta!

Jaqun kanssa käytiin myös juoksentelemassa meidän tiellämme ja jänöpojulla oli tietenkin niin hurjan hauskaa. Hieman on Jaqullakin raju karvanvaihto, poju kun muistuttaa tällä hetkellä enemmän raihnaista antilooppia kuin belgianjänistä. Onneksi talviturkin vaihto on nyt, sillä marraskuuksi toivon molempien nuorten jänisteni(Jaqun ja Zaidan) olevan hyvässä karvassa Salossa pidettäviä näyttelyitä varten! 
Mun pitää kuvata joku päivä myös Zaidasta uusia kuvia. Hän on todella upean näköinen nyt! Viime kertaisissa kuvissa Zaida oli vielä täysin palautumassa mammalomalta.

Lavella's Time Machine "Frida"







Jaqu








lauantai 23. syyskuuta 2017

Syysflunssaa ja irtokarvaa

Kuusi päivää pahemmanlaatuisessa syysflunssassa ja vihdoin alkaa näkyä parantumisen merkkejä. Tämä viikko mennyt täydellisessä sumussa ja se tympii minua, mutta varmasti myös kaneja. Tänään onneksi olo ollut jo huimasti parempi. Koko päivän helli ihana syysilma, aurinkoa ja melkein parikymmentä astetta lämpöä! Kanit pääsivät tietysti jo aamusta ulos ja minä touhusin kanilassa sillä aikaa.

Viikko sitten valmistui kanilaan uusi koppi, tai kopinlaajennus oikeastaan. Mun oli tarkoitus hehkuttaa tätä uutta viritystä jo maanantaina, mutta noh kuume ja flunssa vei voiton. Tänään sain kuitenkin kuvattua kuvat tästä kopista ja samalla nappasin muutamia kanilakuvia. 
Kanilassa on muuttunut jälleen kerran järjestys viime kertaisista kanilakuvista. Tämän uuden asuintilan rakennuttaminen on ollut mulla jo pitkään mielessä. Sen toteuttaminen tuli nyt hyvin ajankohtaiseksi, kun kanilaan alkaa syntyä poikasia ja ne vaativat tietysti tilaa ympärilleen.
Lisäksi mulla tulee jälleen tänä talvena asumaan muutama kani kanilan ulkopuolella. Viime talvena mulla asui jo kokeiluna muutama kani tuossa ulkona ja se onnistui todella hyvin. Tänä vuonna ulkopupuiksi pääsevät belgianjänikset Jagu ja Zaida, belgianjänisristeytykset Sugot, Togur ja Tamara sekä esteristeytyspoju Loki. Kaikki nämä kanit ovat 3kg kaneja tai kasvamassa hyvää vaihtia sen kokoisiksi. Lisäksi he ovat nuoria ja perusterveitä, eli pakkasen ei tosiaan pitäisi tuntua missään.

Lähestyvä talvi tietysti näkyy karvanvaihdossa, jonka jokainen on aloittanut viimeistään nyt. Nuoret vaihtavat todella nätisti ja nopeaan vauhtiin karvaa, mutta nuo vanhukset aiheuttavat hieman huolta. Ne nimittäin vaihtavat todella holtittomasti ja isoissa määrin karvaa. Vähän väliä saa olla pelkäämässä milloin tulee ensimmäinen suolitukosoireilu... Huomenna olisikin tarkoitus ottaa harjaa käteen ja avittaa vanhuspupuja karvanvaihtourakassa!

Mulla on edelleen hurjasti kaikkia kanikuvia odottamassa julkaisua, eli koitan saada jo vaikka huomiseksi joitain esille. Kuulemme siispä toivottavasti pian!

Vitani, Kuuta ja Efy ovat asuneet jo viikon uudessa kopissaan.



Gian, Milanin, Tatin ja Teresan koppi laajeni viikko sitten.


Kanilan ovelta näkymä oikealle.

Kuusivuotias venäläisuros Donfero.


Donferon puolisisko Mei.

Frida ja Tami iltapäivätorkuilla.

Pablo ja sen taivaallisen ihanat korvat!


Pablon sisko Tetris, joka myöskin kovin upea!


perjantai 15. syyskuuta 2017

Esterysteytyspoikue ja belgianjänisristeytyspoikue

Huh miten pitkät yhdyssanahirviöt otsikossa! Tämän vuoden viimeiksiksi poikueiksi olen suunnitellut esterysteytyspoikuetta Milan x Loki ja belgianjänisristeytyksiä Teresa x Jaqu. Nämä kumpikin poikue tulee hyvistä vanhemmista ja ennen kaikkea nämä kaikki neljä kania asuvat luonani! Milan, Loki ja Teresa ovat omia kasvattejani, tutuista ja turvallisista linjoista. Jaqu on keväällä luokseni muuttanut belgianjänis, ja pakkohan senkin on olla hina, erityinen, kun hänet olen lemmikiksi valinnut ja luokseni ottanut.

Olen kirjoittanut kummastakin poikueesta paremmin kotisivujeni puolelle(Jaqun ja Teresan erillinen esittely tulee vielä). Toivoisin, että jokainen kiinnostunut kävisi sieltä lukemassa perusasiat. Laitan  alemmas linkit kumpaankin poikueilmoitukseen. 

Olen itse todella innoissani ja saahan sitä olla, kun taukoa on ollut poikasista kesän verran. Milan ja Teresa ovat kumpikin jo astutettu. Milanin ja Lokin puuhastelut ovat menneet oikein mallikkaasti, Teresan ja Jaqun touhut ovat vähän haparoivia, enkä ole vielä nähnyt onnistunutta astumista. Toivotaan kuitenkin sen tapahtuneen!
Jos kaikki menee nyt suunnitelman mukaan, kuukauden päästä syntyvät nämä kaksi mielenkiintoista poikuetta! Poikaset tulevat syntymään todennäköisesti samaan pesään, eli annan Milanin ja Teresan hoitaa poikaset yhdessä. Lisäksi apuvoimina tulee olemaan Milanin emä Gia ja Teresan emä Tattis. Tätä varten nämä kanit saavat käyttöönsä kaksi koppia, jotka voi tarvittaessa jakaa kahtia synnytyksen ajaksi. Toisessa kopissa asuu vielä toistaiseksi Efy, Vitani ja Kuuta, mutta he tulevat muttamaan tulevana viikonloppuna uuteen isompaan koppiin, jossa myös aitaus. 

Kummastakin poikueesta on tullut jo kyselyitä ja tosiaan otan kyllä kyselyitä vastaan hyvin pitkään, vielä ihan poikasten syntymän jälkeenkin. Mitään poikasta en myy perjaatteella, kuka ehtii ensin. Jokainen poikanen muuttaa luonteensa mukaan sopivaan kotiin. Jos etsit vain värinperusteella kania, silloin et löydä kania minulta. Väri ei koskaan ratkaise sitä, sopiiko kani juuri sinulle, vain luonne yksin kertoo sen. 
On mukavaa, kun syntyy samaan aikaan hyvin lupaava esteristeytyspoikue ja estepainotteinen poikue. Arvaatte varmaan, että Milanin ja Lokin poikueesta en tule myymään poikasia vain kotipupuiksi. Kyseessä on niin lupaava yhdistelmä, että mielellään näen tuosta poikueesta syntyviä poikasia kisaradoilla. Teresan ja Jaqun poikueesta myyn enemmän kuin mielellään poikasia ihan vain kotipupuiksi. Kaksi aiemmin tänä vuonna syntynyttä belgianjänisristeytyspoikuetta ovat olleet niin pidettyjä ja kehuttuja, että mitäköhän tämä kolmas lupailee! Kummastakin jänöpoikueesta muutti tosiaan poikasia ihan peruslemmikeksi ja hyvinkin aloitteleville omistajille, mutta myös kokeneemmille ja kisattaviksi.

Jos olet kiinnostunut ostamaan kanin minulta, älä arastele ottaa yhteyttä. Lähtökohtaisesti hoidan kaikki kanien myyntiasiat sähköpostitse, tällöin nämä jutut ovat yhdessä ja samassa paikassa. Vuodessa tulee niin paljon yhteydenottoja, että en pysyisi mitenkään perässä jos jokainen tulisi erikanavia pitkin... :D

Yhteydenoton ei tarvitse olla mikään romaani, ihan muutamien rivien kyselykin riittää. Lähtökohtaisesti haluan lukea jo alussa näitä perusasioita: kuka ja mistä olet, mitä olet etsimässä, millaiseen kotiin ja mikä on aiempi kanikokemus. Eli ei tosiaan mitään tähtitieteellistä, mutta sellaista perustietoa, jotta saan hieman käsitystä sinusta/perheestä joka on kanista kiinnostunut. 

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että myisin kaneja alaikäisille ja joka vuosi minulta muuttaa kaneja nuoremmille kaninomistajille. Lähtökohtaisesti en ota kuitenkaan kyselyitä vastaan yksin alaikäiseltä nuorelta, eli vanhemman on oltava siinä mukana. Näin voin varmistua, että kanin hankinta on yhteinen päätös ja vanhempi/vanhemmat ovat mukana myös kanin hoidossa ja ostossa.

Otan mielellään kiinnostuneen kaninostajan vierailemaan luokseni ja katsomaan poikasia kun ne ovat yli 4-5 viikkoa.  Haluan nähdä ostajan vähintään kerran, mielellään kahdesti. Nykyään linjani on se, että en myy kaneja näkemättä ostajaa. 

Kun kani on muuttanut uutee kotiin olen jatkossa apuna aina tarvittaessa. Mielellään kuulen kuulumisia ja miten kanin kanssa sujuu. Tarkoituksena olisi luoda myös facebookin puolelle ryhmä, johon voi lyyttyä jokainen kasvatinomistajani. Sinne voi jakaa kuulumisia ja lukea miten muilla kasvateillani menee.

Lavella's Lost wind "Milan" x Lavella's Loki "Loki" 



Lavella's Antarctica "Teresa" x Jaqu "Jaqu"



torstai 14. syyskuuta 2017

Suomenmestaruuskilpailut 2017

Viime viikonloppuna Toijalassa ratkaistiin tämän vuoden Suomenmestarit eliitti suoralla, eliitti mutkalla, korkeus- ja pituushypyssä. SM-luokkien lisäksi oli muutamia väliluokkia, joihin osallistui minulta useampi nuorikani.
Tämä oli nyt viides SM-kilpailu Suomessa. Kokonaisuudessa huomasi positiivista kehitystä, mutta oli tietysti myös sellaisia seikkoja missä pitää parantaa. Aiemmassa postauksessa mainitsinkin, että järjestelyissä oli aika vähän apuvoimia, mikä tietysti näkyi kilpailuissa. Tähän tietysti vaikuttaa vahvasti se, että aktiivisten harrastajien määrä on vähentynyt ja uusia innokkaita on saatu viime vuosina harmillisen vähän. Tosin tänä vuonna startannut SKHn on saanut jo tässä alle vuoden aikana heräteltyä paljon innokkaita mukaan, eli kenties lähi vuosina tämä isoin tapahtumamme on oikeasti iso?
Lisäksi pakko sanoa, moni huomaa varmasti jo osasta kuvista, että juu... kaatosateessa ratkaisiin voittajat. Tähän en oikein muuta sano kuin sen, että tästä asiasta toivottavasti vihdoin opitaan ja aletaan järjestää niitä sisällä olevia mestaruuksia.

SM-luokat la & su

Mulla oli lauantaina mukana Ra, Gia, Milan ja Loki, eli hauskasti Ran lapsi(Gia) ja lapsen lapset(Milan ja Loki).
Eliitti suoran ensimäisenkierroksen ajan satoi oikeasti ihan hirveästi vettä. Mun kanit vähän aluksi ihmetteli mitä me sateessa hypätään, mutta ei ne ulkoilua sinäänsä arastanut. Kesällä nuo on muutamaan otteeseen olleet sateella pihalla ja keväisin nyt aina tuppaa paikat kastumaan ja mutaantumaan. Ei sinäänsä mikään uusi ja vieras asia.

Ra ja Gia hyppäsivät todella alussa ja kumpikin täräytti todella hienot tulokset ensimmäiseltä kierrokselta. Milan ja Loki hyppäsivät enemmän lopussa ja silloin maa oli jo vetelämpi ja lammikoilla. Toiselle kierrokselle vesisade hellitti ja kaikki kanit tykittelivät hienot tulokset. 
Ra 2+0, Gia 1+2, Milan 4+2, Loki 6+3! Todella hienot tulokset, kahdelta konkarilta kuin myös kahdelta nuoremmaltakin!

Väliluokkien jälkeen hypättiin vielä pituushyppyä. Tähän otti minun kaneistani osaa Milan ja Loki. Kumpikaan kaneista ei yltäneet ihan omaan huipputasoonsa asti, mutta sinäänsä päiväntaso oli muutenkin kaikilla kaneilla hieman heikompi. Milan hyppäsi hienosti aina 200cm asti ja Loki 170cm asti!

Päivän päätteeksi pidettiin palkintojenjako. Sain olla hurjan ylpeä kaneistani ja samalla myös kasvateistani. 
Eliitti suoran Suomenmestari vuosimallia 2017 Lavella's GT CH November eli Ra! Hopeaa voitti Ran tytär Lavella's Star Gianfar eli Gia! 
Pituushypyssä pääsimme myös kolmen kärkeen, kun Milan tuli upeasti pronssi sijalle!

---

Sunnuntaina sää oli siedettävämpi, eikä enää satanut niin rankasti. Aamulla mietti kyllä pariin kertaan, että lähteäkkö ja kanit näyttivät myös siltä, että "joopajoo taasko me muka mennään?".
Oma kantani on kyllä se, että SM pitäisi jakaa kahteen viikonloppuun, ihan jo kanien jaksamista ajatellen ja kyllähän sen tosiaan sunnuntaina myös käytännössä näki.

Mukana mulla oli vain Ra ja Milan. Kummatkin osallistuivat eliitti mutkaan ja korkeushyppyyn. Ra veti jälleen todella kovan tuloksen eliittin radalta, mutta omaan mieleeni meno oli selvästi väsyneempää mitä lauantaina. Milanilla ei meinannut riittää keskittyminen ja meno oli hänelläkin hieman hutiloivaa.
Hienot radat kuitenkin molemilta siihen nähden, että oltiin jo lauantaina hypätty hurjan paljon + matkustamiset päälle. 
Ra 2+3 ja Milan 5+4.

Koko viikonloppu huipentui korkeushyppyyn. Siinä minulta hyppäämässä oli jälleen Ra ja Milan. Odotukset kummankin ja varsinkin Ran kohdalla oli hyvin korkeat, mutta kumpikin jäi 10cm alle parhaimman tasonsa. Tämän luokan kanssa oli hieman sama, mikä pituudessakin, eli taso oli hieman normaalia matalampana(paitsi voittajalla joka hyppäsi kevyesti 90cm asti!). Hienosti kuitenkin kanit hyppäsivät ja varsinkin kun miettii millainen viikonloppu oli jo tuossa kohtaa takana. Ra hyppäsi 80cm ja Milan 65cm. 

Palkintojenjaossa Ra loisti jälleen, hän sai pronssia eliitti mutkalta kuin myös korkeushypystä. Upeasti myös kasvattini Lavella's Stolen Credit Card voitti hopeaa korkeudessa 80cm hypyllä!

---

Kaiken kaikkiaan todella voitokas viikonloppu, jokaisessa neljässä SM-luokassa kolmen parhaan joukkoon sijoittui kasvattejani. Upeaa ja olen kyllä tästä hurjan iloinen! Koitetaan jatkaa samaan malliin! 
Hurjan ylpeä olen varsinkin Ran suorituksista, hän osallistui kolmeen SM-luokkaan ja sijoittui kolmen kärkeen jokaisessa. Ra oli myös vanhin eliitti hypääjien keskuudessa, oikea teräs mummeli!

VH-13 Lavella's GT CH November "Ra"





Lavella's Star Gianfar "Gia"













Lavella's Lost wind "Milan"






Lavella's Loki "Loki"





Väliluokat la & su

Mestaruusluokkien välissä hypättiin väliluokkina kummatkin helpot, kv mutka ja vaikea suora. Helpoissa luokissa mulla oli viisi nuorta kania hyppäämässä, joista kaksi oli ensikertalaisia. Nämä jokainen meni niin upeasti! Lisäksi Lyna oli hakemassa klassausta keskivaikeasta mutkasta ja sai muuten sen yhden virheen radalla!

Tässä vielä helppokanien suorituksista:

Tamara oli todella vireessä ja hänestä onkin kehittynyt tässä pienessä ajassa niin hurjan kiva hyppääjä. Lauantaina nappasimme toisen klassauksen helposta suorasta, sunnuntaina saimme myös viimeisen klassauksen keskivaikeaa mutkaa varten! Tässä video Tamaran helposta suorasta.

Tetris on Tamaran tavoin kehittynyt todella hurjasti. Vielä kuukausi sitten hän saattoi juosta hieman tottelemattomasti minne tahansa, mutta nyt on aivan eri meno. Lauantaina kuin myös sunnuntaina hienot radat ja klassaukset samalla! Täällä video Tetriksen helpon mutkan radasta.

Fridalle nämä olivat kolmannet kilpailut ja hän hyppäsi kuin olisi jo pidempääkin kilpaillut! Ihanaa energiaa ja pirteyttä, juuri sellaista asennetta mitä estekani tarvitsee! Klassaukset saatiin molemmilta radoilta, suoralta ja mutkalta. Täällä video Fridan helposta suorasta.

Sugot ja Togur olivat ensimmäistä kertaa kisaamassa ja asenteeltaan kummatkin olivat todella reippata ja avoimia. Hieman tosiaan harmittaa, kun en ollut heitä ehtinyt treenata yhtä kertaa enempää, jolloin opetin kummatkin esteille ja sekin tapahtu melkein kolme viikkoa sitten. He taitavat kuitenkin olla jotain automaattivietereitä, sillä helppo suora meni sujuvasti kuin mikä! Huolimattomia virheitä tietysti tuli, mutta ei niitäkään paljoa. Togur meinasi suoralta jopa saada klassauksen! 
Sunnuntaina kumpikin oli kuin vanhoja konkareita. Sugot meni hieman liiankin kovalla tarmolla ja näyttämisen halulla, jolloin puomeja hieman tietysti taas tippui. Yritys oli kuitenkin täysi kymppi! Togur hyppy huolellisesti kummatkin helpot puhtaasti ja täällä löytyykin video toisen kierroksen suorituksesta.

Upea viikonloppu myös nuorten aloittelevien kanien kanssa!

Lavella's Blood Red Romance "Tamara"



Lavella's Tetris "Tetris"



Lavella's Time Machine "Frida"














Lavella's Sugot "Sugot"



Lavella's Togur "Togur"



Lavella's Under the Never Sky "Lyna"


 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni