torstai 9. marraskuuta 2017

LUU/NM 2017 - Ål

Ei ollut ehtinyt kulua edes kahta viikkoa edellisestä reissusta, kun jälleen aamulla suusta oli kohti Helsinki-Vantaata. Tämä oli mun tämän vuoden viimeinen pidempi reissu ja hyvin odotettu sellainen.










Aika meni taas aivan tajuttoman nopeasti, mutta niinhän se vähän aina tuppaa olemaan. Tykkään todella useasti lentää aamulennoilla ja se kannatti tälläkin kertaa. Vaikka yönet jäivät onnettomiksi, oli upeaa lentää nousevassa auringossa ja nauttia kokonaisesta kauniista päivästä Norjassa. Nukkua kunnon yöunet ja lähteä perjantai aamulla virkeänä kohti Hallingdalia.

Ajoon meni lähemmäs kolme tuntia, mutta tuokin aika meni nopeasti hyvien keskusteluiden ja kauniiden maisemien ääressä. Näyttelypaikalle saapuaessa purimme auton ja lähdimme auttamaan näyttelyn pystyttämisessä. Ihanan paljon ihmisiä oli ottanut perjantain vapaaksi, jotta pystyi osallistumaan näyttelyn kokoamisessa. Koska tapahtumaan oli tulossa se 700 näyttelykania + reilu seitsemänkymmentä estekania, tarvitsi näyttelyhäkkejä pystyttää hyvin runsaasti. 
Jossain välissä iltaa kävimme katsomassa hulppean hotellihuoneemme ja viemässä matkatavaramme sinne. Illaksi palasimme vielä näyttelypaikalle, kun loput ihmisistä ja varsinkin kauempaa tulevat saapuivat kanien kanssa näyttelyyn. Estepuolella hypättiin illalla jo ensimmäisiä luokkia ja lopuksi pystytettiin valmiiksi eliitti suotan rata.





Lauantaina oli varsinaisesti se tapahtumarikkain päivä. Tuon päivän aikana arvosteltiin 700 rotukania, seitsemänkymmentä eliittikania hyppäsi kaksi erilaista eliitin rataa ja lopuksi tietysti hypättiin vielä eliitti pituus. Toimin jälleen siinä hommassa minkä osaan hyvin ja taltioin kameran muistikortille niin paljon kuvamateriaalia kuin mahdollista. Tietysti seurasin todella paljon estepuolen meininkiä, mutta myös kaninäyttelyä tuli katseltua ja kuunneltua keskustelua eri rotuisista kaneista. Vähitellen alkoi oma kielipääkin herätä ja lauantain aikana pääsin mukavasti puhumaan norja-ruotsi sekoitustani. 
Sunnuntaina estepuolella hypättiin eliitin finaali ja vetaraani luokan finaali. Näyttelypuolella pidettiin tyyppishow ja lopuksi oli tietenkin palkintojenjako. Kun tapahtuma oli päättynyt, purettiin kaikki jälleen talkoovoimin. Tapahtuma oli oikein onnistunut ja hyvää palautetta siitä järjestäjät saivatkin!











Tykkään todella paljon matkustaa, nähdä paikkoja, ihmisiä ja oppia uutta. On ollut huikeaa taas tänäkin vuonna yhdistää matkustamiseen kanit, jotka ovat kuitenkin hyvin suuri osa elämääni. 
Tällä reissulla opin taas hurjasti lisää erilaisista rotukaneista. Samaten tietoa tuli lisää estepuolen systeemeistä. Ilo oli seurata suurta kilpailua, jossa kaneja ohjattiin nätisti. Ei ajamista, ei läimimistä, ei tuuppimista, ei pakottamista, vaan vapaaehtoisesti hyppäämistä. Sellaista, millaista lajin kuuluukin olla. 

Joka kerta mut yllättää se, miten yhteistyöllä kaikki Norjassa tehdään. Suomessa on niin tottunut siihen, että kovasti kaikkea kivaa aina halutaan, mutta sen eteen yksi kaksi ihmistä saa tehdä kaiken työn ja kun muut seuraavat vierestä. Vieraillessani muissa maissa, en ole havainnut tälläistä käyttäytymismallia, en yhdessäkään näyttelyssä, en yhdessäkään estekilpailussa. Missä on meidän suomalaisten kaniharrastajien kyky tehdä asioita yhdessä? Miten saisimme aktivioitua harrastajia toiminaan enemmän yhdessä? Siinä pari hyvin tärkeää asiaa ratkaistavana.
Olen tätä ennenkin sanonut, mutta sanon taas uudestaan. Yhdistykset ovat juuri sitä varten, että tuodaan harrastajia yhteen ja tehdään yhdessä kaikkea kivaa. Yhdistyksiä pyöritämme me harrastajat, jotta toimintaa saadaan ylläpidettyä on meidän harrastajien oltava aktiivisia. Siis aivan kaikkien, ei vain yhden tai kahden ihmisen. Kun teemme asioita yhdessä, saamme paljon enemmän yhteistä kivaa aikaan!

Tämän viikon alussa pidettiin Suomen Kanihyppääjät ry:n ja Suomen Estekanit ry:n syyskokoukset. Paikalla oli mukavasti harrastajia, mutta tietysti paras olisi kun lähes kaikki saataisiin aina mukaan. Kummankin yhdistyksen hallitukset seuraavaa vuotta varten vaikuttavat oikein lupaavalta! Muutokset eivät tapahdu hetkessä, mutta on tärkeää saada mahdollisimman moni osallistumaan yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseen. Kun toiminta on aktiivista, se saa lisää uusia harrastajia ja mitä enemmän meitä on, sitä enemmän pystymme saamaan yhdessä aikaan!











5 kommenttia:

  1. kiitos kuvista, ovat mielettömiä! näitä näyttelykuvia on vain jotenkin niin ihana aina katella, mukava katsella eri rotuja edustettuna. oliko pienirexejä tässä näyttelyssä ja mitä värejä oli edustettuna, muistatko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Näyttelyissä ja varsinkin isoissa sellaisissa on mahtavaa, kun saa mahdolisuuden nähdä niin monia erilaisia kaneja, eri roduissa!
      Omasta mielestäni Norjassa pienten kanien tarjonta on huono, niitä kyllä löytyy, mutta ei yhtä monipuolisesti kuin esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Norjassa pääpaino on sellaisissa roduissa, jotka sopivat hyvin myös lihakaneiksi.

      Tiedän kaksi norjalaista pienirex kasvattajaa, toisella on mustia ja sinisiä, toisella laajempi kirjo erivärejä. Tämän kyseisen kasvattajan pikkurexeistä kuvia täällä: http://rabbits-smiles.blogspot.fi/2016/09/kaninayttelyissa-ja-arkea.html

      Poista
    2. Ai, luoja nuo tannarirexit on upeita! Tuommoisen egern värisen pikkurexin, ku sais otterina tai tannarina, uh <3

      Poista
  2. Vähän alkaa kummastuttaa tuo Norjan hehkutus kanijutuissa. Ei se kotoSuomi niin paha ole kuin annat ymmärtää; kyllä meilläkin paljon, siis oikeasti paljon, tehdään yhteistuumin. Mikään vähääkään suurempi yhdistys ei pyöri yhden, kahden eikä edes viiden ihmisen voimin, vaan kyllä sitä porukkaa on rataksia pyörittämässä. Meillä Suomessa on kuitenkin harrastajamäärään nähden useampi isompi yhdistys sekä pienemmät yhdistykset näiden lisäksi, eikä taatusti yksikään jatkaisi taivaltaan jälleen ensivuodelle, jos porukkaa olisi se kourallinen. Kaikki auttajat eivät ole edes yhdityksiin sidoksissa kuin korkeintaan rivijäseninä, mutta tekevät hurjasti töitä yhteisen hyvän edistämiseksi.
    Sen sijaan että jatkuvasti hehkuttaisi kuinka hyvin kaikki on muualla ja kotona kaikki laahaa jäljessä, voisi edes yrittää olla vähän kannustavampi. Tätäkin blogia kuitenkin lukee useampi harrastaja ja vetää vähän fiiliksiä, kun tekemää työtä ei arvosteta ja verrataan aidan tuolle puolen, jossa jo harrastajakunta on pitkälti täysin erilainen kuin meillä.

    Jos postauksessa puhut näyttely- tai estekilpailutoiminnasta, tuntuu että on aina vähän pakko mollata jotain kotimaista yhdistystä ja moittia kun jokin ei toimi tai ole mieleistä. Ei aina voi onnistua ja joillakin yhdistyksistä voi olla vähän petrattavaa, mutta kun sama virsi toistuu toistumistaan, niin menee vähän hohto :/ Kun välillä se julkinen vilpitön kehu voisi tehdä ja jopa viedä asioita vähän enemmän eteenpäin, kuin se ainainen valittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Norjan meininki on oikeasti noin hyvää, mitä tekstistä saa irti niin miksei sitä saisi hehkuttaa? En ole yhtäkään postausta lukenut, missä suoraan mollattaisiin Suomen meininkiä vaan niissä on aina ollut selkeät selitykset, mitkä asiat mättää kirjoittajan mielestä. Ja jos on ollut kehuttavaa niin niitä asioita on kirjoittaja kehunut. Mielestäni on hyvä, että joku puhuu asioista suoraan ja mitä olen ymmärtänyt, niin palautetta on mennyt myös muualle kuin vain blogiin.

      Poista

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni