sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Nimien pohdintaa ja kolme viikkoa ikää

Tänään otin ensimmäiset ulkokuvat poikasista. Sää oli todella harmaa, niin kuin eilen, mutta onneksi maassa on pieni lumi/kuura kerros tuomassa valoa. Tattiksen poikanen on alkanut jo valloittaa kopin keskikerrosta. Teresan poikaset nukkuvat edelleen paljon, mutta tekevät varsinkin ruoka-aikoina tutkimusmatkoja kopissa. Kaikki poikaset ovat alkaneet myös maistella kiinteää ruokaa, vaikka  tietysti vielä eniten maistuu se äidinmaito.

Poikaset siispä kasvavat hyvää vauhtia. Näin myös Milanin poikaset hänen mahassaan. Nuo poikaset tulevat syntymään samaan koppi missä asuu myös Gia, Teresa, Tatti ja heidän viisi poikasta. Onneksi tuossa kopissa on kolme eri kerrosta, joita voi hieman rajailla. Minulla ei ole ollut aiemmin samassa kopissa eri-ikäisiä poikasia, usealta eri emältä. Tietysti hieman jännittää miten tämä onnistuu, mutta jos rajaan Milanin keskikerrokseen synnytyksen ajaksi ja muut kanit alimpaan, uskon tämän onnistuvan mutkitta. Lisäki Tattiksen ja Teresan poikaset saavat jäädä alimpaan kerrokseen siksi aikaa, että Milanin poikaset ehtivät kasvaa tarpeeksi.

Olen myös miettinyt poikasten nimiä ja päädyin siihen, että julkaisen ne tänään!
Tattiksen poikasen nimen päätin jo hänen syntyessään. Red Kangaroo eli punakenguru. Sopii erityisen hyvin hänen ulkonäköön, toivotaan nimen enteilevän myös hienoja kenguru ominaisuuksia.
Teresan poikasten nimet tulevat Pokémonista. Vuoden vaihteen aikoihin Netflixiin ilmeistyi Pokémonin ensimmäistä tuotantokautta, jota olen aina välillä nostalgioissa katsellut. Jaksoilla on aina vähän väliä hyviä nimiä ja sieltä lähdin bongailemaan hupaisia nimiä poikasille. En mennyt ykkös kautta pidemmälle, mutta uskon seuraavista kausista löytyvän myös hyviä nimiä, joita voi kenties tulevaisuudessa hyödyntää.

Tattiksen poikanen

Lavella's Red Kangaroo, naaras


Teresan poikaset

Lavella's The Tower of Terror, naaras

 Lavella's The Ninja-Poké Showdown, uros

 Lavella's The Legend of Dratini, naaras

 Lavella's The Volcanic Panic, naaras


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

• Blogipohja Ipietoon | © 2017 Never forget to smile | Maija C. Suni